YPÄJÄN KIRJASTON HISTORIAA
Ypäjälle perustettiin ensimmäinen kirjasto vuonna 1859. Se tunnettiin tuolloin Perttulan
lainakirjastona, ja sen perustamiseen vaikuttivat suuresti Jokoisten ja Ypäjän (Perttula)
kappeliseurakuntien pastori Erik Napoleon Bonsdorff sekä kartanonhaltija Seth Rönnbäck.
Molemmat olivat kansanvalistuksen harrastajia ja kannattivat kirjaston perustamista.
Perttulan lainakirjastossa oli toiminnan alkuvaiheessa 30 nidettä, ja kirjat saatiin lahjoituksina.
Kirjoja lainattiin Perttulan seurakunnan jäsenille pientä maksua vastaan. Jos lahjoitti kirjaston
ylläpitämiseksi yhden hopearuplan, sai vapaasti käyttää kirjastoa koko loppuikänsä, muutoin
maksu oli kymmenen kopeekkaa vuodessa tai kaksi kopeekkaa kuukaudessa. Ensimmäisenä
kantakirjaston hoitajana toimi sen perustaja kartanonhoitaja Seth Rönnbäck, ja kirjasto oli
sijoitettu Kartanonkylän Kartanoon. Toiseksi hoitajaksi oli valittu talollisen poika Andres Anton
Matinpoika Papali. Toimi oli palkaton.
Kartanon jälkeen kirjasto siirrettiin ensin vanhan kirkon sakaristoon, ja seurakunnan saatua
oman papin ja pappilan se sijoitettiin seurakunnan pappilaan. Jonkin aikaa kirjasto toimi
Matti Seppälän kodissa, minkä jälkeen vuonna 1894 se siirrettiin Perttulan kansakouluun,
pitäjän ensimmäiseen kansakouluun. Siellä se toimi yli 20 vuotta koulun opettajien hoitamana.
Kirjasto toimi siis jo 1800-1900 -lukujen vaihteessa nykyisessä kirjastorakennuksessa.
Perttulan kansakoulun jälkeen kirjasto toimi Perttulan alakoulussa, Anna Maija Rautasen ja
Ida Papalin asunnoissa, ja lopulta se siirrettiin Ypäjän kunnantaloon.
Ypäjällä toimi myös runsaasti kyläkirjastoja, joilla oli omat hoitajat. Kyläkirjastoja perustettiin
rinta rinnan kyläkoulujen kanssa, ja jo ennen varsinaista kyläkirjastojärjestelmän perustamista
oli Ypäjälle perustettu kirjasto jokaiseen kylään. Suurin kyläkirjastoista oli Ypäjänkylän lukutupa
ja kirjasto, joka perustettiin vuonna 1892.
Nykyiseen kirjastotaloon kirjasto muutti vuonna 1982. Tuolloin kirjaston käytössä oli vain puolet
talon pinta-alasta, ja loput tilat olivat Perttulan koulun käytössä. Vuonna 2009 kirjastotalo
remontoitiin perusteellisesti Museoviraston ohjeiden mukaisesti ja kirjasto sai käyttöönsä talon
alakerran kaikki 400 neliömetriä.
Lähteet:
Hirsjärvi, Tarmo: Ypäjän kunnan historia : Kunnalliselämä vv. 1876-1926, Forssa 1926.
Huuhtanen, Taina: Ypäjän historia, Ypäjä 1978.
Mäkitalo, H. J.: Ypäjän (Perttulan) kantakirjaston 100-vuotishistoriikki, Ypäjä 1960.