Ajankohtaista

RSS
05.06.2019

Tiedote

Caissaniemessä ei ole tänä kesänä yleisiä saunavuoroja.
23.05.2019

Liikennevinkki

Pyöräile turvallisesti kaupungissa ja maanteillä
10.04.2019

Liikenneturva muistuttaa mopoilijoita ja huoltajia

Liikenneturva muistuttaa, että viritetty mopo on turvallisuusriski ja kannustaa nuorten huoltajia puuttumaan asiaan. Tukea puuttumiseen saa esimerkiksi Liikenneturvan mopovideoista.
04.04.2019

Tietoa lähivesien tilasta ja vesistöalueiden kunnostamisesta keväällä 2019

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys KVVY tiedottaa kevään ja alkukesän 2019 aikana pidettävästä luentosarjasta Loimijokeen ja muihin lähivesiimme liittyen sekä Avoimet kunnostuskohteet -päivästä.
21.03.2019

Ypäjän kunnan frisbeegolfrata etenee

Yhdeksänväyläisen frisbeegolfradan on määrä valmistua Pertunkaaren liikuntahallin läheisyyteen syksyyn 2019 mennessä. Yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat nyt lisätä näkyvyyttään ja tukea ratahanketta ostamalla oman väylän frisbeegolfradalta.
11.03.2019

Kanta-Hämeessä hyödynnetään tehty maakunta- ja sotevalmistelu

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu on lopetettu tältä hallituskaudelta. Kanta-Hämeessä aiotaan kuitenkin hyödyntää tehty valmistelutyö.
23.01.2019

Kanta-Häme valittu toiseksi menestyneimmäksi matkailualueeksi

Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL, Visit Finland sekä Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy valitsivat ensimmäistä kertaa "Vuoden matkailualueen Suomessa". Kanta-Häme ylsi kisassa toiseksi.
02.01.2019

Tiedote työterveyshuollon toiminnasta

Työterveyshuollossa tulee olemaan merkittävä lääkärityövoiman vaje 2.1.2019 alkaen. Tästä johtuen työterveyshuollossa joudutaan keskittymään ensisijaisesti työkykyyn liittyvien ongelmien hoitamiseen eli ns. lakisääteiseen (lk1) työterveyshuollon työhön.

Arkisto

2019 (8)

2018 (4)

Tunnisteet

Löydä meidät

Ypaja

Perttulantie 20, 32100 Ypäjä | Puhelin: (02) 7626 500 | Sähköposti: kunta@ypaja.fi

powered by eMedia